Vaativien erityispalveluiden osaamiskeskus on nyt OYS Konsti

Kehitysvammahuollon vaativien erityispalvelujen osaamiskeskus on nyt OYS Konsti. Osaamiskeskuksen nimi kuvaa osaamiskeskuksen toimintaa, joka luo asiakkaille parhaita konsteja omaan elämään.

Kehitysvammahuollon tulosalueen johtaja Päivi Lauri kertoo, että nimeä suunniteltaessa haluttiin selvittää, millainen nimi olisi erityisesti osaamiskeskuksen asiakkaiden ja sidosryhmien mieleen. Nimestä järjestetyn äänestyksen jälkeen esiin nousi osaamiskeskuksen asiakaslupausta kuvaava Konsti.

– Ytimekäs Konsti kuvastaa osaamistamme erinomaisesti. Toimintamme keskiössä on löytää parhaat ratkaisut asiakkaidemme arjen tueksi. Tuemme yksilöllistä kasvua, kehitystä, toimintakykyä ja elämänhallintaa kullekin asiakkaallemme parhaiten soveltuvin keinoin, kertoo Päivi Lauri.

Oulun Peltolassa sijaitseva OYS Konsti tarjoaa monialaisia palveluita erityistä tukea tarvitseville henkilöille, heidän läheisilleen ja asiakkaiden palveluverkostolle. Yli 90 prosenttia asiakkaista on avopalveluasiakkaita. Palveluita viedään asiakkaan omaan arkiympäristöön, ja yhteistyötä tehdään asiakkaan kotikunnan ammattilaisten kanssa.

Etäpalveluja hyödynnetään paljon. Näin luodaan aitoa vuorovaikutusta osaamiskeskuksen ja peruspalvelujen ammattilaisten välille, jotta jokainen asiakas voisi elää hyvää arkea omien kykyjensä ja taitojensa mukaan.

Vaativan ympärivuorokautisen osastokuntoutuksen tarpeisiin OYS Konstissa on 30 paikkaa. Yhden hengen huoneet mahdollistavat turvallisen ja rauhallisen kuntoutuksen ja niissä on mahdollisuudet harjoitella arkielämän taitoja. Yhteisissä tiloissa sosiaalinen kanssakäyminen on mahdollista monenlaisten aktiviteettien avulla.

– Koronatilanteen vuoksi emme ole voineet ottaa kaikkia uusia kuntoutusmalleja täysimääräisesti käyttöön, mutta nykyaikaiset, saavutettavat ja viihtyisät tilat ovat saaneet paljon positiivista palautetta asiakkailta, heidän läheisiltään ja osaamiskeskuksen henkilöstöltä, Lauri toteaa.

Pohjois-Pohjanmaan kuntia ja OYSin erityisvastuualuetta palveleva vaativien erityispalvelujen osaamiskeskus valmistui Peltolaan reilu vuosi sitten. Se oli ensimmäinen OYS 2030 -uudistamisohjelman uusista rakennuksista. Tahkokankaalta muuton jälkeen osaamiskeskus tunnettiin OYS Versona, mutta verso-sanan yleisyys alueen yritysten nimistössä aiheutti sekaannuksia, ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä päädyttiin osaamiskeskuksen nimen vaihtamiseen.
OYS Konstin keskeisiä osaamisalueita ovat lasten ja nuorten tutkimus- ja kuntoutusarvopalvelut, toiminnallinen kuntoutus, autismiosaaminen, kehitysvammapsykiatrinen osaaminen, psykososiaalinen kuntoutus, käyttäytymisanalyysi, AAC- ohjaus ja seksuaalineuvonta. OYS Konstissa työskentelee noin 120 ammattilaista.

Asiakaspalvelu 050 4041 030.

Takaisinsoittopalvelu käytössä 24/7.

Asiantuntijat soittavat takaisin arkisin klo 8–16.

Käytämme evästeitä verkkosivuillamme parantaaksemme käyttäjäkokemusta. Lue lisää tietosuojaselosteestamme.