Munasolujen lahjoitus

Haluatko auttaa lapsettomia toteuttamaan haaveensa? Lahjoita munasoluja.

Saatat soveltua munasolujen lahjoittajaksi, jos:

KORVAUKSET

Sairaslomatodistuksen saa munasolujen keräyspäivästä.  Munasolujen lahjoittajalle maksetaan kulukorvaukset. Lisäksi hänelle maksetaan sairaalakäynneistä Kelan päivärahan suuruinen korvaus sekä 250 euron kertakorvaus. Kaikki käynnit ja lääkkeet ovat maksuttomia.

LAINSÄÄDÄNNÖSTÄ

Lahjoitettuja munasoluja käytetään enintään viidelle saajalle. Sinulla on mahdollisuus lahjoittaa munasoluja myös vain tietylle saajalle.

Sukusolujen luovuttajalle ei synny oikeuksia eikä velvollisuuksia hoidoista syntyneiden lasten suhteen. 

Hedelmöityshoitolain mukaan anonyymi luovuttaminen ei ole Suomessa mahdollista, vaan luovuttajat rekisteröidään salattuun rekisteriin. Syntyneellä lapsella on oikeus 18 vuotta täytettyään saada tietoonsa luovuttajan koodi, jolla hän voi saada luovuttajan henkilötiedot Valvirasta.

Vanhemmilla ei ole oikeutta selvittää sukusolujen lahjoittajan henkilöllisyyttä. Lahjasukusolujen vastaanottajille kerrotaan ainoastaan lahjoittajan ulkoiset ominaisuudet kuten pituus, silmien ja hiusten väri sekä etninen tausta. 

Näin lahjoitus etenee

Jos sinut katsotaan esitietojesi perusteella soveltuvaksi lahjoittajaksi, sinulle varataan aika vastaanotto- ja neuvontakäynnille hoitajalle ja lääkärille. 

Jos neuvonnassa ja terveystiedoissasi ei ilmene esteitä munasolujen lahjoitukselle, lahjoitusprosessi etenee.

Ennen lahjoitusta sinusta otetaan vielä pakolliset verikokeet.

Munasarjojen stimulaatiohoidossa munasarjoihin kasvatetaan useita munarakkuloita ihon alle laitettavilla hormonipistoksilla.

Kun munarakkulat ovat kasvaneet riittävän isoiksi, munasolut kerätään emättimen kautta ultraääniohjauksessa. 

Oletko kiinnostunut
munasolujen lahjoituksesta?

Lisätietoa
Simpukka-yhdistyksen
Helminauha-hankkeesta

Ota yhteyttä puhelimitse p. (08) 315 3168 (ma-to klo 7-14) tai sähköpostitse oys.sukusolupankki@ppshp.fi

Käytämme evästeitä verkkosivuillamme parantaaksemme käyttäjäkokemusta. Lue lisää tietosuojaselosteestamme.